Avokurssi – Videot verkossa

Ensimmäiseksi tehtävä, eli videon julkaiseminen ja upottaminen omaan blogiin. Alla YouTubeen julkaisemani video, jossa soitan Levyraadista tutun The Blues Walk -teeman huuliharpulla:

Tallensin videon kannattavan tietokoneen sisäänrakennetulla kameralla ja mikrofonilla. Kuvan- ja äänenlaatu riittäisi mainiosti rouheaan opetusvideoon, mutta tällä kertaa on tarjolla vain pikainen soolokokeilupätkä :).

Videopalveluista

Omat suosikkini videopalveluista ovat YouTube ja Vimeo.com. Tehtävänannossa listatut ohje- ja opastusvideoiden pavelut eivät ole käytettävyydeltään samaa tasoa kuin nuo edellämainitut. Lisäksi etenkin YouTuben materiaalin määrä on huimaava. Jos olen johonkin aiheeseen liittyen tarvinnut videota, etsin sitä yleensä aina ensiksi YouTubesta. Vimeosta pidän muuten toiminnallisuuksien ja käyttötuntuman ansiosta ehkä enemmän, ja mutuni mukaan siellä on tarjolla laadukkaampia videoteoksia kuin YouTubessa. Vimeo on enemmän videoharrastajien alkuperäisteosten julkaisupaikka, kun YouTubessa taas julkaistaan enemmän esim. tv-sarjoja ja pätkiä elokuvista ja musiikkivideoista (vaikka ne toki ymmärtääkseni ovatkin pääsääntöisesti käyttöehtojen vastaisia).

Käyttöoikeudet ovat videoidenkin kohdalla hämmentäviä, kun eri palvelut noudattavat eri ehtoja. Esim. YouTuben käyttöehtojen mukaan palvelun sisältö on vain henkilökohtaiseen käyttöön, ja muuhun käyttöön tarvitaan olla tekijän kirjallinen lupa. Tähän liittyen esimerkiksi koulumme sosiaalisen median infosivuston vastaava pyysi Common Craftin Lee LeFeverin luvan yrityksen infovideoiden julkaisemiseen koulumme wikisivuilla. Vaikkakin YouTuben ehtojen mukaan videon esilleasettaja suostuu siihen, että embed -toiminnolla videon voi upottaa ulkopuolisille sivuille. Ehkä varmanpäälle pelaaminen kuitenkin kannattaa…

Jos löytäsin videon, jota haluaisin höydyntää mutta jonka lisenssi olisi epäselvä, pyrkisin selvittämään videon tekijän ja julkaisuoikeuden haltijan. Jos käyttö olisi maksullista, ratkaisisi videon hinta-laatusuhde ja erityislaatu. Olen toki myös valmis maksamaan laadukkaasta ja innostavasta opetusvideosta.

Kirjoittanut Jussi Linkola

Viestijä verkossa, uutta oppimassa.

5 kommenttia

  1. Hauska video, ja hyvää vertailua eri palveluiden välillä. Pitäisikö Vimeo lisätä tuonne kurssiohjelmaan? Itse asiassa sinähän voit sen Vimeon sinne lisätä – kurssiohjelma on kuitenkin wiki. Ei se tällä kurssitoteutuksella enää ehdi vaikuttaa, mutta onpa seuraavia toteutuksia varten tallessa.

  2. Toimii! Olet selvästi blues-miehiä. Yllättävän hyvin toimii tuo tietokoneen mikillä tehty äänitys.

    Olen huomannut, että minun on aika vaarallista mennä YouTuben sivuille. Sieltä löytyy niin älyttömästi mielenkiintoisia juttuja, että kun havahtuu todellisuuteen, huomaa olevansa aamuyöstä tietokoneen näytön eteen naulaantuneena. Ei ihme, että se menestyy niin hyvin.

  3. Kiitos Tero. En koe olevani kovin vahvasti blues-miehiä, mutta tietyt jutut toki osuvat maaliin. Huuliharppu on niistä yksi… Tuollaisella kymppireikäisellä kun alkaa tuuttailla, niin kyllä se bluesin maailma alkaa kiinnostaa… Ihmeellistä, miten noin yksinkertaisessa soittimessa voi olla ilmaisuvoimaa, kun se on osaavissa käsissä.

    YouTube on tosiaankin vaarallinen paikka :) Olen lukenut, että joka minuutti tuubiin ladataan 20 tuntia uutta videota. Ei siis ole mitään pelkoa, että voisi jotenkin pysyä mukana materiaalin tulvassa.

  4. Huh, joka minuutti 20 tuntia uutta videota YouTube:iin! Minne ihmeeseen ne saa mahtumaan kaiken tuon informaation?

    Toisaalta tulee mieleen ajatus siitä, miten mieletön tietovarasto on jo nyt olemassa netissä. Jos kaikki tuo data olisi avointa, voitaisiin kehittää keinoja sen hyödyntämiseen uuden tiedon synnyttämiseksi. Se antaa myös huimia mahdollisuuksia semanttisen webin käyttöön. Koska itsellä ei enää ole mitään mahdollisuuksia löytää tuosta mielettömästä informaatiomäärästä itselle relevanttia tietoa, voisivat koneet tehdä työn meidän puolestamme. Syötteenlukuohjelmat jo tätä työtä tekevät, mutta semanttiset hakukoneet löytäisivät sinnekin, mistä ei itse osaisi etsiä. Ne myös voisivat tuntea niin hyvin sen, mitä haluamme, että tekisivät hakuprosessin täysin puolestamme.

Vastaa käyttäjälle Tero Toivanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *