SlideShare, Prezi ja Google Presentation – presentaatiovälineet vertailussa

Opetus- ja luentomateriaalien julkaiseminen verkkoon on yleistynyt tarjolla olevien kätevien työkalujen myötä. Tämä on hyvä kehityssuunta, koska on käyttäjäystävällistä lähettää esimerkiksi luennolla käytettyyn presentaatioon linkki, jonka takana esitysmateriaali on selattavissa ja tarvittaessa tekijän päivitettävissä sen sijaan että lähetettäisiin osallistujille sähköpostitse omat kopiot luennon PowerPoint-tiedostosta.

Tässä vertailussa esitellään kolme suosittua välinettä, joiden avulla presentaatiomateriaalia voi jakaa ja tuottaa. SlideSharen ja Prezin osalta arvioit perustuvat palvelujen maksuttomiin versioihin. Google-presentaatio tarjoaa kaikki ominaisuutensa myös käyttäjille, joilla ei ole Googlen maksullisia palveluja käytössä.

SlideShare

SlideShare

SlideShare lienee tästä kolmikosta käytetyin ja suosituin palvelu. Sen kautta jaetaan runsaasti alun perin PowerPointilla tehtyjä presentaatioita sekä esimerkiksi PDF-tiedostoja. Palvelun suosituimpien esitysten listauksesta voi nähdä, millaista jälkeä asiaansa paneutuneet tekijät saavat esitysmateriaaleillaan aikaan ja kuinka suuria katselumääriä palvelun kautta julkaistut esitykset voivat saada. Ilmeisesti melko tuore lisäys SlideShareen on esitysten tekemiseen tarkoitettu HaikuDeck, joka vaikuttaa tällä hetkellä melko raakileelta.

Esimerkki SlideSharessa julkaistusta esityksestä, joka on upotettu tähän palvelun tarjoaman upotusmahdollisuuden avulla:

(Itseasiassa esitys on alun perin tehty Google-presentaatiolla, tallennetu PowerPointina ja ladattu SlideShareen)

SlideSharen plussat ja miinukset

  • Suosittu ja aktiivinen palvelu
  • Esitysten jakaminen eteenpäin muissa sosiaalisen median kanavissa toimii hyvin
  • Käyttäjällä on selkeä profiilisivu, johon omat esitykset listautuvat
  • Mahdollisuus seurata muiden käyttäjiä ja heidän tekemiään julkaisuja
  • Esityksen voi julkaista linkkinä tai upottamalla sen osaksi verkkosivua
  • Tarjoaa kattavat tilastotiedot muun muassa esitysten katselukerroista, latauskerroista ja upotuksista muille sivustoille
  • Helppo käyttää. Jos esityksen osaa tehdä PowerPointilla, on lataaminen SlideShareen varsin yksinkertainen toimenpide
  • Julkaistuja PowerPoint esityksiä ei voi muokata SlideSharessa, vaan muutokset täytyy tehdä alkuperäiseen tiedostoon, joka täytyy erikseen siirtää vanhan version tilalle
  • Edellisestä johtuen ei sovellu yhteiskehittelyn välineeksi
  • Pakkaa siirrettyjen esitysten kuvia silminnähden voimakkaasti
  • SlideSharen tarjoama esitystystyökalu HaikuDeck on selkeästi tämän joukon huonoin

Kenelle? SlideShare soveltuu hyvin asiantuntijan henkilökohtaiseksi presentaatiomateriaalinen jakamiskanavaksi osaamisen esittelyvälineeksi.

Prezi

Prezi

Prezi on näistä kolmesta uusin palvelu, ja se erottuu joukosta täysin omanlaisella käyttölogiikallaan. Prezi pyrkii eroon PowerPoint-maailman dia- tai kalvokeskeisyydestä ja perustaa logiikkansa eräänlaiseen kuvapintamalliin. Prezi-esitys työstetään ikään kuin suurelle työpöydälle, jolle voidaan vapaasti sijoittaa tekstejä, kuvia ja videoita. Näiden elementtien välillä voidaan liikkua kuin liikuteltaisiin kameraa työpöydän yllä.

Esimerkki Prezillä rakennetusta ja julkaistusta esityksestä, joka on upotettu tähän palvelun tarjoaman upotusmahdollisuuden avulla:

Prezin plussat ja miinukset

  • Visuaalisuutta ja luovuutta tukeva
  • Vapauttaa perinteisestä dia-ajattelusta, mahdollistaa esimerkiksi kuvapinnalla tai aikajanalla liikkumisen
  • Esityksen voi julkaista linkkinä tai upottamalla sen osaksi verkkosivua
  • Tarjoaa yksinkertaisen laskurin esityksen katselumäärästä
  • Esityksen voi jakaa muokattavaksi useiden käyttäjien kesken
  • Näistä kolmesta ainoa, josta on saatavilla tietokoneelle asennettava erillien sovellus (tämä on maksullinen ominaisuus)
  • Käyttäjän esitykset on löydettävissä koostetusi omalta profiilisivulta (jonka löytämistä ei tosin ole tehty kovin helpoksi)
  • Käyttökynnys kolmikon suurin, logiikan omaksuminen vaatii jonkin verran paneutumista
  • Vaarana animoitujen siirtymien liioittelu, jolloin esitys vie pääosan sisällöltä ja katsoja väsyy pyörähteleviin elentteihin
  • Maksuttomassa versiossa kaikki esitykset, myös keskeneräiset, ovat julkisesti löydettävissä

Kenelle? Prezi sopii hyvin visuaalista aineistoa sisältävien esitysten tekemiseen, esimerkiksi kuvakaappaukset, näkymän kohdentaminen kuvan eri pisteisiin ja aikajanamaiset siirtymiä sisältävät esitykset onnistuvat Prezillä luontevasti.

Google Presentation, Google-presentaatio

Googe Presentation on Googlen toimistopaketin osa, joka kytkeytyy Google Drive -palveluun. Google on kehittänyt toimisto-ohjelmistoaan vuosien ajan, ja selaimen kautta verkon yli käytettäväksi pilvipalveluksi kokonaisuus on saavuttanut erinomaisen toimivuuden ja käyttömukavuuden. Uuden esityksen rakentaminen on vaivatonta ja nopeaa, eikä työn missään vaiheessa ole tarpeen tallentaa, lähettää tai siirtää tiedostoa omalle työasemalle.

Esimerkki Google-presentaatiolla rakennetusta ja julkaistusta esityksestä, joka on upotettu tähän palvelun tarjoaman upotusmahdollisuuden avulla:

Google-presentaation plussat ja miinukset

  • Erittäin toimiva selainpohjainen käyttöliittymä ja työstössä olevan esityksen reaaliaikainen tallennus Google Drive -palveluun
  • Mahdollisuus työstää esitystä yhtä aikaa useiden käyttäjien kesken
  • Hyvä yhteiskehittelyä tukeva kommentointitoiminto
  • Mahdollisuus julkaista esitys linkkinä tai upottamalla se osaksi verkkosivua
  • Mahdollisuus päivittää julkaistua esitystä milloin vain
  • Tarvittaessa esityksen voi tallentaa työasemalle esimerkiksi PowerPoint- tai pdf-tiedostona
  • Puuttuu SlideSharen ja Prezin tarjoama profiilisivu tai vastaava koostesivu, jolle omat julkaistut esitykset saisi keskitetysti näkyviin
  • Ei tilaistointitietoja esitysten katselumääristä

Kenelle? Google-presentaatio sopii runsaasi esitysmateriaaleja tuottavalle ja käyttävälle asiantuntijalle, joka haluaa työstää materiaalejaan vapaasti eri tietokoneilla tarvittaessa yhteistyössä muiden kanssa sekä jakaa ja julkaista niitä vaivattomasti verkossa.

Oma suositukseni

Jos minun jostain syystä pitäisi valita yksi näistä kolmesta työkalusta pysyvään käyttöön, olisi Google Presentation valintani.

Kommentoi julkaisua

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Täydennä alla oleva laskutehtävä ennen lähettämistä: * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.