Raivo Jackson on julkaissut toisen singlen keväällä 2026 julkaistavalta esikoisalbumiltaan:
Babes in the Woods YouTubessa. Kappale on kuultavissa digitaalisissa musiikkipalveluissa.
Debyyttialbuminsa helmikuussa julkaisevalta Raivo Jacksonilta ilmestyi tänään single “Babes in the Woods”. Traditionaaliseen musiikkiin ja tarinaan pohjaavassa kappaleessa kuulijat johdattaa metsän siimekseen kitaristi Tommi Tuurin makoisa riffi. Bändi jatkaa tällä julkaisulla tummanpuhuvaa tyylilinjaansa, jota he itse kutsuvat Nordic Noiriksi, mutta tällä kertaa sävyissä on mukana myös valoa.
Raivo Jacksonin debyyttialbumi kantaa nimeä Tangled Up in Roots. Levyn nopeatempoisiin rutistuksiin kuuluva “Babes in the Woods” -single voi nimensä puolesta viitata samannimiseen englantilaiseen kansantarinaan, 80-luvulla Brightoniassa sattuneeseen murhatapaukseen – tai yksinkertaisesti hukassa olemisen tunteeseen.
Vetävän, positiivisesti rullaavan kantribiisin tarinassa kohdataan taakse jäänyt menneisyys ja huomataan, etteivät asiat aina niin huonosti olekaan. “Suurin osa sydänkäpysistä on vielä hengissä,” Raivo Jacksonin keulahahmo Saska Lammila virnuilee.
PressHopper
Osta levy: Levykauppa Äx – Raivo Jackson : Tangled Up In Roots.