Olen soittanut lap steel -kitaraa vuodesta 2017. Kokosin tähän kirjoitukseen kokemuksia soittomatkan varrelta – omia oppeja ja huomioita sekä asioita, jotka ovat auttaneet eteenpäin.
Soitin tavallista kitaraa vuosina 1988–2007 ja vuonna 2007 aloitin huuliharpun soiton. Olen soitellut myös ukulelea vuodesta 2015 alkaen. Kitaransoitto loppui rannevaivojen vuoksi, mutta kymmenen vuoden tauon jälkeen tuli jostakin ajatus kokeilla soittamista lap steel -tyylillä, joka poikkeaa ergonomisesti tavallisen kitaran soittamisesta. Tämä oli itselleni järisyttävä mahdollisuus päästä takaisin sähkökitaran maailmaan uutta reittiä pitkin.
Soittimet
Ensimmäiset kokeiluni tein nostamalla vanhan Eko Manta -sähkökitarani tallan mahdollisimman korkealle ja käyttämällä kitara-ajoilta jäänyttä slide-putkea. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli erittäin vaikeasoittoinen yhdistelmä, mutta kipinä syttyi sen verran, että hankin pian ensimmäisen oikean lap steel -kitaran, Peavey Powersliden.
Powerslidella pääsin ihan mukavasti alkuun ja soitin sillä jo tammikuussa 2018 parissa äänityssessiossa. En kuitenkaan pitänyt kitaran yliampuvasta muotoilusta, ja syyslomalla 2018 Tukholman Halkan’s Rockhousen hyvästä valikoimasta löytyi vuosikertakitara Gibson BR-6, joka on ollut kovassa käytössä siitä lähtien. Suomessa lap steel -kitaroita liikkuu melko harvakseltaan, mutta tuolloin Halkan’silla sattui olemaan myymälässä jopa yli kymmenen tarjokasta.
Keväällä 2021 möin itselleni tärkeän soittimen, vuonna 1998 uutena hankkimani Flying Finn Classic -sähkökitaran, kun tarjolla oli käytty Duesenberg Fairytale -lap steel. Näillä kahdella, Gibsonilla ja Duesenbergillä, olenkin soittanut siitä lähtien. Molemmat ovat erinomaisia soittimia ja sopivasti erilaisia luonteiltaan. Mainittakoon, että Duesenberg ei ole aivan alkuperäisessä tehdasasussaan, sillä siihen on vaihdettu Rautia Guitarsin (ei enää toiminnassa) valmistamat P-90-tyyliset mikrofonit.
Slide ja plektrat
Slidenä käytän Shubb SP2 -mallia, jota löytyy esimerksi DLX Deluxe Musicin valikoimasta. Tämä slide on mukavan painoinen, ja toisen pään pyöristetyn kärjen ansiosta se liukuu pehmeästi kieleltä toiselle melodiasoitossa. Lisäksi se on täyttä terästä, joten sen voi aina hioa kiiltäväksi, jos siihen syntyy naarmuja.
Peukaloplektrana käytän John Pearse Vintage Thumb Pick -plektroja, joita saa ainakin Kitarapajalta. Tämä istuu peukaloon täydellisesti, on juuri sopivan jäykkä eikä löysty käytössä.
Muita sormiplektroja en nykyään käytä, eli peukaloplektraa lukuunottamatta soitan sormilla. Alkuun käytin Dunlopin metallisia plektroja etu- ja keskisormessa, mutta jonkin soittovideon (en muista minkä) innoittamana kokeilin sormisoittoa ja jäin siihen kiinni.
Sormisoitto vähentää säätämistä ja hukkuvien tarvikkeiden määrää, ja lisäksi nuo metalliset sormiplektrat tuppaavat aina hieman painamaan sormia jostain kohtaa. Peukkuplektran ja sormien yhdistelmällä koen myös saavani monipuolisempia soundeja irti kitarasta, vaikkakin näppäilynopeudessa paljaat sormet ovat hieman hitaammat kuin plektrojen kanssa.
Viritykset ja kielet
Käytän ainakin tällä hetkellä pelkästään avointa E-virettä (open E), myös Duesenbergissä, joka uutena on viritetty avoimeen D-vireeseen. Käyttämäni viritys ja kielten paksuudet ovat suurin piirtein seuraavat:
- E 014
- B 018
- G# 024w
- E 030w
- B 038w
- E 056w
Huomioitavaa tässä on 3. kieli G#, joka on punottu. Käytin aluksi valmista GHS:n open E -settiä, jossa G# on punomaton, mutta kieli soi huonosti ja epävireisesti paksuutensa vuoksi. Kokeilin tilalle punottua irtokieltä, joka soikin tasaisemmin ja puhtaammin, ja tämän jälkeen olen hankkinut pelkästään irtokielistä koottuja settejä punotulla G#-kielellä.
Kielten paksuudet olen valinnut tämän John Elyn String Gauges for Steel Guitar -taulukon perusteella.
Kokeilin jossain vaiheessa myös ainakin C6-virettä (CEGACE) sekä Gmaj9-virettä (GBDF♯AD), mutta sävelten löytäminen näillä vireillä soittaessa oli liian työlästä. Tavalliseen kitaraan tottuneelle E-vire on ollut luontaisesti helpoin omaksua.
Virittäminen
Viritän muut kielet tasavireisesti oikeisiin säveliin mutta G#-kielen -10 senttiin, jolloin terssi soi puhtaammin. Tämä on tasavireen ja luonnollisen vireen kompromissi, jonka poimin Riffi-lehden Olli Haavisto -haastattelusta (linkki sivun lopussa). Olen tehnyt Peterson StroboStomp Mini -viritysmittarille oman Open E/D -viritysprofiilin, jolla nämä vireet saa suoraan kohdalleen, eli G#- ja F#-sävelten vire on -10 senttiä.
Vahvistimet ja efektit
Suosin melko pienitehoisia putkivahvistimia, joissa on neutraali mutta kirkkaaseen kallistuva soundi ja jotka reagoivat hyvin soiton dynamiikkaan. Ykkösvahvistimeni on Rikstone C10 HV, joka pohjatuu Fender Harvard -vahvistimeen.
Särösoundit haen suurimmaksi osaksi pedaaleilla. Muutama suosimani säröpedaali:
- Coggins Audio/Dinosaural: Cogmeister
- Eiko Electric Sound: Harvest Drive MK2
- Eiko Electric Sound: Silver Glove (Fuzz)
- ThorpyFX: The Dane MK2
Lisäksi käytän reverb- ja delay-pedaaleja (UAFX Golden & Starlight) sekä volume-pedaalia (Lehle Mono Volume S).
Bändihommia
Näissä bändeissä soitan vakituisesti ja ne ovat vahvasti motivoineet ja inspiroineet lap steel -soittoani.
Raivo Jackson
Americanaa monin maustein. Tämän bändin ja Saskan originaalien kappaleiden myötä olen päässyt kehittelemään lähestymistapaani soittamiseen ja lap steel -soundin rakentamiseen. Raivo Jackson -kotisivut.
Southern Fruits
Etelänrokkia suurella bändillä ja sydämellä. Fruitsien kanssa olen päässyt opettelemaan soittamista isossa bändissä sekä paneutumaan southern rockin estetiikkaan ja meininkiin. Souther Fruits Facebookissa.
Jani Kivisolan Synkkä ryteikkö
Kantripohjalta gospel-bluesin kautta aina iskelmäsäveliin saakka. Yhdenlainen laboratorio, jossa monet vaikutteet sekoitellaan omaksi keitokseksi. Jani Kivisolan Synkkä ryteikkö Facebookissa.
Vierailuja ja musiikkinäytteitä
Olen tehnyt myös jonkin verran vierailuja bändien ja artistien äänitteille, esimerkiksi AK-77, Pate Mustajärvi, Ethel Suspense, Saint Polis ja Jyri Antero. Tälle YouTube-soittolistalle olen koonnut omia ja edellä mainittujen bändien kappaleita sekä vierailubiisejä.
Inspiraatiota lap steelin soittoon
Tässä aineistoja ja soittajia, jotka ovat olleet minulle opiksi, iloksi ja inspiraatioksi omalla lap steel -taipaleellani.
Al Perkins ja lap steel -kitaran salat
Tämä video, jolla Al Perkins soittaa ja kertoo lap steel -kitaran soitosta, on erinomainen perehdytys aiheeseen. Videolla käydään läpi lap steel -kitaran ominaisuudet, slide-vaihtoehdot, sormiplektrat ja muutamat pedaalit, esimerkiksi volume-pedaali. Perkins on upea soittaja ja hänen tarinointiaan on ilo kuunnella.
Pidän myös Al Perkinsin nettisivuilta löytämästäni ohjenuorasta alkavalle lap steel -soittajalle:
I would always recommend anyone starting out to follow the ’4 Ts’ of Tone, Touch, Timing and Taste.
However, having heard some playing examples recently, a fifth ’T’ is a must – Tuning!
Al Perkins Frequently Asked Questions
Aubrey Ghent, sacred steel -tyylin mestari
Minulle ylittämätön lap steel -soittaja, toisen polven sacred steel -kitaristi, jonka soundi ja laulava fraseeraus ovat aivan omaa luokkaansa.
AJ Ghent, steel-kitaristi kolmannessa polvessa
AJ Ghent on edellä mainitun Aubrey Ghentin poika, siis steel-kitaristi kolmannessa polvessa. Myös hänen soitossaan on kuultavissa sacred steel -tyylin laulavaa fraseerausta, mutta myös enemmän rock-sävyjä.
Megan Lovell, The Slide Queen
Vielä astetta rokimpaan suuntaan lap steel -kitaroinnin vie Larkin Poe -yhtyettä sisarensa Rebeccan kanssa johtava Megan Lovell, lempinimeltään Slide Queen.
Christine Bougie
Christine Bougieen tutustuin mainion Carmine Street Guitars -dokumentin kautta. Pidän erityisesti siitä, että Christinen musiikki ja soitto eivät ammenna blues- ja katriperinteestä, mikä antaa lap steel -sointiin tuoreita sävyjä.
Suosittelen tutustumaan tammikuussa 2026 julkaistuun How To Care For Introverts -albumiin.
David Lindley
David Lindley on laajalti arvostettu multi-instrumentalisti, jonka lap steel -kitarointi oli omaa luokkaansa.
Olli Haavisto, Suomen mr. steel guitar
Olli Haavisto on varmasti Suomen arvostetuin steel-kitaristi, joka on soittanut lukemattomilla levyillä ja keikoilla, ehkä enemmän pedal steeliä, mutta myös lap steel kuuluu valikoimaan. Erityisen maukasta lap steel -kitarointia tarjoaa esimerkiksi tämä Collisions-levyltä löytyvä kappale The Boston Holler.
Haaviston soololevy Collisions on kokonaisuudessaan erittäin suositeltavaa kuunneltavaa slide-kitaran ystäville ja muillekin.
David Gilmour, kokeilija ja rock lap steel -edelläkävijä
David Gilmour on soittanut lap steel -kitaraa Pink Floydin levyillä ja livenä 1970-luvun alusta lähtien. Hän on käyttänyt lap steeliä äänimaisemien luomiseen, vahvaan melodiasoittoon ja sooloihin. Omalla kohdallani Pink Floydin Pulse-livetallenne oli 90-luvun puolivälissä varmaankin ensimmäinen vaikuttava havainto lap steel -kitaroinnista, ja ehkä sieltä ainakin osittain kumpuaa myös oma mieltymykseni säröisempiin slide-soundeihin ja taipumus tavoitella omassa soitossa vahvaa tunneilmaisua.
Gilmourilla on muuten muista tällä sivulla esitellyistä soittajista poikkeava tapa käyttää tavallista plektraa yleisemmin käytettyjen peukalo- ja sormiplektrojen sijaan.
Luke Cyrus Goetze, bender-virtuoosi
Luke Cyrus Goetzen tunnusmerkki on Duesenberg Multibenderin merstarillinen käyttö, mikä tuo lap steel -soittoon pedal steel -kitaran sointia.
Luke Cyrus Goetzen -YouTube-kanava tarjoaa upeita esimerkkejä hänen soittotyylistään.
Linkkejä ja lähteitä
- Riffi: Olli Haavisto – liukukitaristi laatutakuulla – Riffin jutussa mainiota asiaa Olli Haaviston urasta ja slide-soitosta yleisemminkin.
- Megan Lovell Pedalboard Tour (YouTube).
- AJ Ghent Rig Rundown (YouTube).
- Lap Steel Lunatics -Facebook-ryhmä – Lähemmäs 8500:n lap steeliin hurahtaneen ryhmä, jossa jaetaan soittonäytteitä ja tietoa kitaroista ja soittovälineistä.