Tarkkaamo

Jussi Linkolan blogi ja kotisivusto

Google Wave ja lopettamisen taito

Toissapäivänä Google ilmoitti lopettavansa Wave-palvelun kehittämisen. Palvelu lanseerattiin noin vuosi sitten pitkällisen hypetyksen jälkeen, ja sen tarkoituksena oli korvata sähköposti sen nykyisessä muodossaan. Esittelyvideossa esiteltiin 80 minuutin ajan uutta viestintä- ja yhteistoimintavälinettä, jossa käyttäjien kommunikointi tapaahtuu reaaliaikaisesti aivan ennen näkemättömällä tavalla. Käyttäjät eivät kuitenkaan löytäneet palvelua, tai jos löysivät, eivät ottaneet sitä omakseen.

Waven kritiikkiä löytyy verkosta runsain mitoin. Harto Pönkän testiraportista selviää hyvin palvelun monimutkaisuus. Lyhyesti sanottuna Wave on niin vaikeasti hahmotettava, ettei se löydä paikkaansa uutena toimintavälineenä esimerkiksi sähköpostin tilalla.

Google on merkillinen yritys. Se tuottaa mielikuvituksellisia ja mittavia palveluja, jotka tuntuvat välillä tieteiskirjojen utopioilta. Myös Wave oli visio, konsepti uudesta viestintämallista, joka rakennettiin ”valmiiksi” ja tarjottiin käyttäjille. Innovaatioita tehtäessä on vaikeinta nähdä – tai aavistaa – riittävän kauas nykytilan taakse ja löytää aidosti uusia ideoita. Yleensä käy niin, että ideoidaan pieniä parannuksia nykyiseen ja toteutusvaiheessa pudotaan vielä puoliväliin siitä, mihin tähdättiin. Wave sen sijaan oli jotain aivan uutta, se hylkäsi nykyiset kaavat ja haki uusia vaihtoehtoja. Käyttäjille tämä tarkoitti liian suurta muutosta ja vaikeuksia omaksua palvelua osaksi omaa toimintaa. Googlelle se tarkoitti vaikeaa päätöstä palvelun tulevaisuudesta.

Voin kuvitella, että kaiken panostuksen ja hypettämisen jälkeen ei lopettamispäätös ollut helppo. Se kuitenkin oli tulevaisuuden kannalta tärkeä ja välttämätön päätös. Jossain vaiheessa on myönnettävä asian tila eikä jatkaa väkisin oman näkemyksen tiellä. Kun on luotu uutta, mutta menestystä ei tule, pitää panokset siirtää johonkin muuhun. Lopettamisesta jää kuitenkin jäljelle kokemusta, osaamista ja uusia mahdollisuuksia muiden palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen. Waven myötä syntyneitä ideoita tullaan varmasti hyödyntämään muissa Googlen tuotteissa. Esimerkiksi Buzz-palvelun reaaliaikaiset ominaisuudet tuntuvat kovin tutuilta Waven jälkeen.

Seuraavaksi jääkin mietityttämään Buzzin tulevaisuus. Se on Googlen panostus mikroblogien ja statuspäivitysten maailmaan, jolla on paljon käyttäjiä Gmail-integraation ansiosta, mutta vastaako sen aktiivisuus sitä, mihin Google on pyrkinyt? Voiko sitä kehittää Twitterin ja Facebookin kanssa kilpailevaksi palveluksi? Itse en pysty sitä näkemään, mutta Googlella varmasti riittää yllätyksiä tulevaisuudessakin.

6 vastausta

  1. Mervi avatar

    Waveen en koskaan päässyt oikein sisälle. Lähinnä just siihen että mikä sen olemassa olon tarkoitus oli.

    Buzz vaikuttaa yhtä utopiselta kuin Wavekin. Itsellänikin on Buzz noin periaatteessa käytössä, mutta aktiivisesti en sitä käytä. Saa nähdä kuinka pitkään se pysyy pystyssä.

    1. Jussi avatar

      Se on hassua, kun Googlella on varaa pistää paukkuja tosi utopistisiiin projekteihin. Kaikki eivät jää elämään, mutta varmasti sieltä löytyy hyviä palasia muihin juttuihin.

  2. Jussi avatar

    Täältähän niitä Googlen lopetettuja tuoteitta löytyy: http://techcrunch.com/2010/08/18/is-google-me-nex/

  3. Mervi avatar

    Luulen että ne vähän testailee juttuja eikä siksi niin kauheesti välitä jos jotain meneekin päin prinkkalaa. Googlella on aikamoinen taito tappaa palveluja. Jaikukin levisi reisille sen jälkeen kun Google sen osti. Mutta kun lafkalla on se hakukone ja se sähköposti, puhumattakaan siitä blogipalvelusta, niin kai sitten on vähän varaa sählätäkin. Tiedä häntä.

  4. Timppa avatar

    Minua itseasiassa harmittaa, että Google päätti tämän lopettaa. En löytänyt mitään käyttöä ennen kuin aloitin opiskeluni, mutta nyt sille olisi käyttöä. Joudumme ryhmätöissä tyytymään vain Googlen Docsiin sitten.. :/

    No ehkä sieltä tulee vielä joskus jotain parempaa. Oli kyllä semmoinen hypetys tuosta, etten olisi heti uskonut tuon kaatuvan. Muistan kuinka kaverikin niin kovasti tuota mainosti.

    1. Jussi avatar

      Wave oli ihan mielenkiintoinen ja hauska palvelu, mutta siihen oli vaikea löytää käytännön sovelluksia. Kaikki kokeilut, mihin sillä osallistuin, olivat lähinnä testailuun liittyviä juttuja. Nyt minusta tuntuu, että Facebookin uudet ryhmät ajavat saman asian vähän helpommin lähestyttävässä formaatissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *