Tarkkaamo

Jussi Linkolan blogi ja kotisivusto

Distanssi

  • Pidin eilen opetustuokion Metropolia Ammattikorkeakoulun Digitaaliset mediapalvelut YAMK -tutkinnon opiskelijoille liittyen verkkokurssin suunnitteluun australialaisen Gilly Salmonin Carpe Diem -menetelmällä. Tämä esitys oli opetuksen runkona: Kirjoitin aiheesta kaksi blogimerkintää melko tarkalleen kolme vuotta sitten, kun olimme käyttäneet menetelmää ensimmäisen kerran: Verkkokurssin suunnittelua Carpe Diem -menetelmällä ja Carpe Diem -suunnittelun 2. päivä. Oli mukava palata noihin innostuneisiin…

  • Yhteisöllisen oppimisen opiskelijakokemuksia digitaalisen nuorisotyön cMOOCeissa Sanna Ruhalahti, Markus Söderlund ja Päivi Timonen ovat julkaisseet verkkoartikkelin, joka käsittelee opiskelijoiden oppimiskokemuksia Distanssi-hankkeen cMOOC-jaksoilla. Artikkeli pohjautuu keväällä 2017 järjestettyjen kolmen cMOOC-opintojakson osallistujille tehtyihin palautekyselyihin. Kurssien toteutukseen voi tutustua esimerkiksi tämän Verkkokurssin rakentumisesta – tapaus Distanssi -blogikirjoitukseni myötä.

  • Olin Turun yliopiston ja Suomen kauppakorkeakoulut ABS ry:n koordinoiman LITO-hankkeen vieraana kertomassa Distanssi-hankkeen kokemuksia digitaalisen nuorisotyön verkkokurssien toteuttamisesta ja Moodlerooms-oppimisympäristöstä. LITO-hankkeen tavoitteen on tuottaa valtakunnallinen liiketoimintaosaamisen verkko-opintokokonaisuus, joka käynnistyy syksyllä 2017. Esittelin Distanssin toimintaa ja kokemuksia tämän presentaation mukaisesti (suora linkki presentaatioon): Distanssi-hankkeen kuulumisia Digitaalisen nuorisotyön kolmen kurssin kokonaisuus järjestettiin keväällä 2017 toisen kerran. Kursseille…

  • Humakin tuoreesta Kohti digikampusta -julkaisusta on nyt saavilla myös sähköinen versio, johon tässä suora linkki: Kohti digikampusta (pdf). Osallistuin julkaisuun kirjoituksellani cMOOC-toteutus Moodlerooms-alustalla. Kokemuksia ja suosituksia, joka on luettavissa myös täällä Tarkkaamo-blogissa.

  • Kävin kuuden vuoden tauon jälkeen Online Educa Berlin -konferenssissa, tällä kertaa Distanssin myötävaikutuksella. Tämän vuoden teema oli Owning Learning: Tomorrow’s learning is about ownership. We will own our learning. We will control what, where, when and how we learn. We will access, link, combine, interpret and interact with knowledge. We will be empowered as never…

  • Tämä kirjoitus on tulossa osaksi Humakin Digikampusta käsittelevää julkaisua syksyllä 2016. Tilannetietona mainitsen, että cMOOC-kehitys digitaalisen nuorisotyön alueella jatkuu edelleen, koska Distanssi-hanke sai rahoitusta 31.7.2017 saakka. Tämän rahoituksen ja jatkon turvin on tarkoitus vakiinnuttaa avoimiin verkkokursseihin perustuva digitaalisen nuorisotyön koulutus sekä selvittää kysyntää ja mahdollisuuksia kansainvälisille kursseille. Kuvaan tässä artikkelissa keväällä 2016 järjestetyn Digitaalisen nuorisotyön…

  • Maanantaina 9.5.2016 käynnistyi Uusimaa-viikko teemanaan uusi työ. Viikko avattiin Musiikkitalossa tanskalaisen Uffe Elbækin keynote-puheenvuorolla ja paneelikeskustelulla. Iltapäivän ohjelma sisälsi kolme työpaja, joista yhden pidimme Humakin Päivi Timosen kanssa. Aiheitamme olivat muun muassa elinikäinen oppiminen ja digitalisaatio. Työpajamme presentaatioaineisto löytyy tästä: Päivi Timonen on Humakin lehtori ja verkkopedagogi, joka on vahvasti mukana Humakin Digikampus 2018 -projektissa.…

  • Olin eilen ensimmäistä kertaa mukana ITK- eli Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -tapahtumassa. Tapahtuma on kiinnostanut jo monena vuotena, mutta tällä kertaa oma foorumiesitys ratkaisi osallistumispäätöksen. Pidimme Distanssi-hankkeen keväällä 2016 järjestettyä ja yhä käynnissä olevaa Digitaalisen nuorisotyön cMOOC -toteutusta käsittelevän esityksen Humakin lehtorin ja verkkopedagogin Päivi Timosen kanssa. Esitysmateriaalimme ovat selaitavissa tässä: Presentaatiossamme esittelimme Distanssi-hankkeen taustat ja…

  • Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto rakentuu muun muassa kehitysprojekteista, joiden kautta asioita harjoitellaan käytännössä. Kirjaan tähän kaksi syksyllä 2015 tekemääni pientä kehitystyötä muistin ja näyttöosuuden tueksi.

  • Edellisessä merkinnässäni kerroin tiimipohjaisesta verkkokurssien suunnittelumenetelmästä nimeltä Carpe Diem. Käyn vielä lyhyesti läpi toisen suunnittelupäivän sisältöä ja kokemuksia. Ensimmäisen päivän työskentelyn jälkeen olimme rakentaneet verkkokurssien kuvakäsikirjoitukset fläppipapereiden ja tarralappujen avulla, ja meille alkoi piirtyä käsitys kurssien oppimistavoitteista, opettettavista asioista, etenemisjärjestyksestä, harjoitustehtävistä ja arviointtavoista. Toinen päivä alkoi kurssiaktiviteettien suunnittelulla.