Tarkkaamo

Jussi Linkolan blogi ja kotisivusto

projekti

  • Olin eilen ensimmäistä kertaa mukana ITK- eli Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -tapahtumassa. Tapahtuma on kiinnostanut jo monena vuotena, mutta tällä kertaa oma foorumiesitys ratkaisi osallistumispäätöksen. Pidimme Distanssi-hankkeen keväällä 2016 järjestettyä ja yhä käynnissä olevaa Digitaalisen nuorisotyön cMOOC -toteutusta käsittelevän esityksen Humakin lehtorin ja verkkopedagogin Päivi Timosen kanssa. Esitysmateriaalimme ovat selaitavissa tässä: Presentaatiossamme esittelimme Distanssi-hankkeen taustat ja…

  • Tämä kirjoitus liittyy käynnissä olevaan tuotekehittäjän erikoisammattitukintooni sekä siihen kuuluvaan ammattitaidon osoittamiseen. Tarkoituksenani on osoittaa osaamista kaikkiin kolmeen tutkinnon osaan liittyen, jotka ovat 1. Tuotekehitystyön valmistelu, 2. Tuotekehitystä tukevien menetelmien hallinta sekä 3. Oman tuotekehitystyön toteutus. Kirjoitus käsittelee 2015 tapahtunutta Interreg Central Baltic -rahoitushakua, jota koordinoin Metropolian puolesta.

  • Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon ensimmäinen osa käsittelee tuotekehitystyön valmistelua. Tavoitteena on muun muassa, että tutkinnon osan suorittaja ymmärtää tuotekehityksen merkityksen yritykselle ja osaa asettaa realistisia tavoitteita tuotekehitystyölle. Kirjaan tähän blogimerkintään kokemuksia kehitystyön valmisteluvaiheista omien kehitystöiden kokemusten perusteella.

  • Tarve, Tavoitteet, Toimenpiteet ja Tulokset ESR-projektihakemuksen neljä T:tä.

  • Aika: 27.10.2011 Ope: Mariana Luennon kulkua Tehtävä: Hissipuhe – oma konsepti yhdellä lauseella, jollekin tietylle henkilölle? Olen hississä suuren mediatalon henkilöstökoulutuksista vastaavan henkilön kanssa ja kerron hänelle seuraavaa: Sosiaalisen median kunto-ohjelma – Perehdytys, jonka avulla omaksutaan sosiaalisen median rutiinit 30 päivää kestävää harjoitusohjelmaa noudattaen.

  • Aika: Torstai 15.9.2011 Opettaja: Robert Arpo Oppimisportfoliosta ja oppimispäiväkirjasta Aloitimme portfolioasioilla. Jokainen opiskelija laatii opinnoistaan oppimisportfolion, jossa kuvataan opiskelun aikana tapahtunutta oppimisprosessia. Tavoite: Helposti luettava, tekstimuotoinen, esim. blogimainen tallenne. Tekstin lisäksi voi sisältää linkkejä, kuvia jne. Portfoliota kannattaa kerätä opintojen aikana, se palautetaan kaksi kertaa lukuvuodessa jäsenneltynä kokonaisuutena ja yhteenvedolla varustettuna 31.12.2011 (yhteenveto syksyltä) ja…

  • Jo huomenna alamme työstää YAMK-ryhmämme opinnäytteitä. Projektiaihioni on ollut vähän hakusessa, mutta toissa päivänä pallottelimme ajatuksia Juhanan kanssa, ja mahdollinen projekti alkoi muotoutua Juhanan myötämielisellä avustuksella. Varmaa on (jos olla voi), että opinnäytteeni tulee liittymään Vyyhti-projektiin, jonka kohteina ovan muun muassa yhteistoiminnallisuuden kehittäminen ja luova alan yrittäjyyden tukeminen. Kun vielä lisätään tähän ammattikorkeakoulujen tavoite olla…

  • No niin, huomenna sitten alkaa opiskelu :) Luonnollisesti eka tentti vähän jännittää kuten myös uusien kurssikavereiden tapaaminen. Mukana on onneksi muutamia entuudesta tuttuja kavereita. Jonkin verran on mielessä pyörinyt mahdollinen kehittämisprojekti. Toimintatutkimukseen tutustuminen on herätellyt ajatuksia jostain kunnollisesta, interventioon perustuvasta ja muutokseen tähtäävästä prosessista. Mutta mitä se sitten olisi… Jonkin toimintavan muutos tai muutostarpeen kartoitus,…

  • Juhana Kokkonen on toimittanut kirjan Voihan wiki – käytännön kokemuksia sosiaalisen median käytöstä hanketyössä. Kirjassa on mikroartikkelimuotoon kirjoitettuja sosiaalisen median hyötykäyttöä ja haasteita avaavia näkökulmia. Osallistuin kirjaan kahdella artikkelilla, joista toinen kuvaa wikin käyttöä Metropolia Ammattikorkeakoulun hallinnoimassa VOIMAA-hankkeessa ja toinen jalkautumista organisaation omista verkkotyökaluista julkisten sosiaalisen median palvelujen pariin. Lataa kirja PDF-muodossa: http://bit.ly/voihanwiki. Katso myös…