Tarkkaamo

Jussi Linkolan blogi ja kotisivusto

  • Tekijänoikeuden syntyhistoria Tekijänoikeudet syntyivät kirjapainon myötä. Uusi tekniikka mahdollisti kirjallisten tuotteiden tehokkaan kopioinnin, jota haluttiin rajoittaa säädöksillä. Ensimmäinen varsinainen tekijänoikeuslaki oli Englannin Statute of Anne vuodelta 1709. Se määritteli tekijänoikeuden nimenomaan tekijän – ei julkaisijan – oikeudeksi. Lisäksi Statute of Annen tekijänoikeus koski kaikkia kirjallisia teoksia, ei pelkästään järjestäytyneiden ammattikuntien teoksia, kuten esimerkiksi edeltäjänsä Stationer’s…

  • Valistus Valistus oli 1700-luvun jälkipuoliskon eurooppalainen aatevirtaus, joka korosti muun muassa järjen ja tiedon merkitystä. Kielitoimiston sanakirja, 2004 Valistusajattelijat asettivat järjen mystiikan edelle, tieteen ja edistyksen uskomusten ja vanhaan takertumisen edelle, vapaan markkinatalouden merkantilismin edelle ja ihmisoikeudet valtion mielivallan edelle, poikkeuksena lähinnä vain Rousseau, joka hänkin kuitenkin kannatti demokratiaa. He myös vaativat tasa-arvoa lain edessä…

  • Wikiopisto Wikiopiston käyttäminen on minulle melko tuttua. Olen osallistunut kurssin hajautettu mediatuotanto työstämiseen, Shakkiklubi SISUn toimintaan ja Mediawikin asentamista käsittelevän hanki itsellesi domain-nimi ja nettiserveritilaa -artikkelin työstämiseen. (Oletan, että Wikiopiston fi-tunnuksen myötä artikkelien historiat ovat osittain pyyhkiytyneet näkyvistä, koska en löytänyt logeista tietoa omista muokkauksistani.) Pidän Mediawikistä. Se on helppo ottaa käyttöön ja sitä on…

  • Kuinka Twitteriä käytetään taustakanavana tai keskustelukanavana? Kuinka löytyvät kommentit ja keskustelut, jotka liittyvät käynnissä olevaan tilaisuuteen?

  • Tehtävä: Tutustu esimerkkiprojekteihin ja arvioi niitä. Open University (UK) Open Content Initiative OpenLearn – open educational resources from The Open University. Free online learning materials for all to use. OpenLearn on Open Universityn kurssimateriaalien julkaisupaikka. Materiaalit ovat vapaasti kaikkien käytettävissä, ne ovat maksuttomia ja niitä voivat hyödyntää oppijat ja opettajat omiin tarkoituksiinsa. Käyttölisenssinä OpenLearn käyttää…

  • Tehtävä: Lue Ilkka Tuomen raportin annetut luvut ja arvioi niitä blogissasi. Avoimet oppiresurssit (OER, Open Educational Resources) on vuonna 2004 määritelty konsepti, joka kuvaa nykyteknologian vaikutusia oppilaitoksiin, opettamiseen ja oppimiseen. Avoimet oppiresurssit mahdollistavat vapaan pääsyn korkealaatuisiin oppimateriaaleihin, jotka ovat yhteistoiminnallisesti tuotettuja, lokalisoituja ja oppijan tarpeisiin muokattuja. Verkonteknologian ansiosta resurssien jakelu on nopeaa ja kustannustehokasta. Monet…

  • Note in English: Here you will find my translation and modification of Chris Coyier’s great WP Typo theme. I’m releasing it with Chris’ kind permission and you can download it below. Thank you! Rest of this post and blog is in Finnish. WPTypoFI.zip Yllä olevasta linkistä voit ladata Chris Coyierin hienoon WP Typo -teemaan perustuvan…

  • Olen jokusen kerran presentoinut wikin käyttöä ja toiminta-ajatusta eri yhteyksissä. Tässä eräs esitys, jolla havainnollistan wikin perusajatuksia. Viimeinen kalvo liittyy vahvasti Metropolia Ammattikorkeakoulun wikitoimintaan, mutta muuten setti on varsin yleiskäyttöinen. Tällä voi esittää wikin toiminta-ajatuksen 15 minuutissa, minkä jälkeen voikin aloittaa käytännön harjoittelun.

  • Muutaman viime päivän aikana olen törmännyt itsestäänselvyyksistä aiheutuviin vääristymiin. Vääristymä syntyy silloin, kun saman asian parissa toimivilla henkilöillä on epätasainen määrä kokemusta aiheesta. Asiantuntijan rutinoitumisen myötä asiat muuttuvat itsestäänselvyyksiksi, jotka häiritsevät viestintää kokemattomien kanssa. Asiantuntija olettaa, oikoo ja jättää asioita kertomatta, koska ne ovat itsestään selviä. Kuulija hämmentyy, koska ei aivan ymmärrä, vaikka varmaan pitäisi,…

  • Tämän viikon suuri web-uutinen on ollut lifestream-palvelu FriendFeedin myynti Facebookille. Pienen, aktiivisessa kehityksessä olleen palvelun siirtyminen suuren, massoja palvelevan jättiläisen omistukseen herätti paljon keskustelua ja spekulointia etenkin FriendFeedin käyttäjissä. Esimerkiksi Robert Scoblen FriendFeed -merkintä Talk about Facebook buying FriendFeed here (on FriendFeed, of course) on kerännyt tällä hetkellä lähes 240 kommenttia. FriendFeed on edellä FriendFeedin…